maanantai 16. joulukuuta 2013

JOULUTUNNELMAA OLOHUONEESEEN

Joulukuu 2013
Kirjoittanut: Helena Karihtala


Jouluna koti puetaan juhlaan ja varsinkin olohuone- ja ruokailutilat, joissa vietetään eniten aikaa. Monelle juuri perinteet tekevät joulusta joulun ja tunnelma syntyy siitä, että varastosta kaivetaan tutut, jokavuotiset joulukoristeet, kuusenjalka ja kynttilät. Joulukuusella on oma vakio paikkansa olohuoneessa ja jouluaaton tekemiset toteutetaan tuttua kaavaa noudattaen. Joukossamme on kuitenkin myös niitä, jotka luovat jouluisen tunnelman muualle kuin omaan kotiin. Osa suuntaa mökille tai etelän lämpöön. Oli kyseessä sitten oma koti tai vuokramökki, voi jouluntunnelman olohuoneeseen tai mökin tupaan luoda pienilläkin elementeillä. 

Itselleni jouluinen tunnelma tulee, kun ripustan valaisevan joulutähden olohuoneen isoimmalle ikkunalle, sytytän punaiset kynttilät ja asetan jouluiset kukat maljakkoon. Tämän lisäksi saatan vaihtaa muutaman sohvatyynyn hieman jouluisempaan ja nostan talviaiheiset koristeet esille. Ennen aattoa haetaan aito joulukuusi, joka asetetaan tähden muotoiseen kuusenjalkaan. Kuusen alle asetetaan kauniisti paketoidut joululahjat ja höysteenä musiikki sekä joulun tuoksut keittiöstä.



Tänä Jouluna sisustuksen teemana voisi olla skandinaavinen ja raikas. Moderni kokonaisuus saadaan aikaan myös joulunpunaisen, valkoisen ja vaalean puun yhdistämisellä. Kuulaan valkoiset koristeet yhdistyy kotimaisiin sisustuksen uusiin ja vanhoihin klassikkoihin, Artekin 60 jakkara by Mike Meiré ja punavalkoinen Sienna-tyyny, Iittalan Lantern-valaisin, punainen Aalto-vaasi, Nappula-kynttilänjalat ja punaisena hehkuva Ibis-lintu. Valkoinen himmeä kuosinen tapetti Borås Tapetterin Borosan 2011-mallistosta. Kuva 1 Decordots.com, Kuva 2 Värisilmä.com, Kuva 3 Iittala.fi, Kuva 4 Artek.fi, Kuva 5 Artek.fi, Kuva 6 Iittala.fi, Kuva 7 houseandgarden.co.uk 

Toivotan rauhallista ja hyvää joulua kaikille blogiani seuranneille. 

Kuva whitefeatherdream.blogspot.fi 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti